Urheilukaupan markkinajohtaja Intersport Helsinki Cupin matkassa

Intersport Finlandin palloilun ja seurakaupan valikoimapäällikkö Jaakko Leino kertoo Helsinki Cupin kanssa tehtävän yhteistyön tarjoavan erinomaiset mahdollisuudet sekä tukea suomalaista juniorijalkapalloa että tavoittaa sen parissa toimivat.

Mikä on vetänyt Intersportin Helsinki Cupin yhteistyökumppaniksi?
Olemme olleet yksi pääyhteistyökumppaneista jo useita vuosia. Lähdimme aikanaan mukaan tapahtumaan, koska halusimme ehdottomasti olla esillä yhdessä maailman suurimmassa juniorijalkapalloturnauksessa.

Minkälaisia tavoitteita teillä on yhteistyöstä?
Haluamme olla aktiivisesti tukemassa suomalaista juniorijalkapalloa ja näemme Helsinki Cupin tässä suhteessa tärkeimpänä tapahtumayhteistyökumppanina. Teemme myös tiivistä yhteistyötä suomalaisten juniorijalkapalloseurojen kanssa, ja tavoitteenamme on kasvattaa sitä entisestään. Olemme viime vuosina tehneet seurakaupan ympärille merkittäviä panostuksia ja haluamme palvella tulevaisuudessa seurojamme entistäkin kattavammin monikanavaisella mallillamme. Palvelemme seura-asiakkaita sekä paikallisessa myymälässä, että verkossa. Seurakaupan verkkokauppamme löytyy  osoitteesta seurakauppa.intersport.fi ja suosittelenkin seuroja vierailemaan sivustolla.

Mitä elementtejä yrityksen mukanaolo tuo turnaukseen?
Intersport on turnauksessa vahvasti esillä Love the Ball Centerin Intersport-tapahtumakaupalla, jossa on tarjolla laaja valikoima jalkapallotuotteita sekä turnaukseen suunnitellut Helsinki Cup -tapahtumatuotteet.

Minkälaisena näette Helsinki Cupin tarjoaman näkyvyyden?
Helsinki Cup tarjoaa Intersportille ympärivuotisen näkyvyyden omissa markkinointikanavissaan. Olemme olleet näkyvyyteemme tyytyväisiä ja Helsinki Cupin organisaatio tekee hienoa työtä raikkaalla otteella.

Terveiset Helsinki Cupiin saapuville?
Toivotamme kaikki joukkueet ympäri Suomena tervetulleeksi yhteen tämän kesän suurimpaan urheilutapahtumaan ja samalla asioimaan myös alueen Intersport-kaupoissa. Haluamme olla mahdollistamassa, että jokainen pelaaja voi nauttia Helsinki Cupin ainutlaatuisesta tunnelmasta. Intersport lähettää tsempit kaikille suomen futisjunioreille ja toivottaa aurinkoista jalkapallokesää!

Intersport-ketju on Suomen urheilukaupan markkinajohtaja, jonka menestyminen perustuu urheilu- ja vapaa-ajan tuotteiden laajaan valikoimaan, alan parhaaseen palveluun, laadukkaisiin tuotteisiin, monipuolisiin huolto-, korjaus- ja oheistuotepalveluihin sekä helppoon ja viihtyisään asiointiin. Intersport-brändi palvelee tällä toiminta-ajatuksella kuluttajiaan yli 5400 kaupassa ja 46 maassa ympäri maailmaa. Suomessa Intersport-kauppoja on yli 50. Lue lisää www.intersport.fi

Lisää aiheesta

25.04.2019
Helsinki Cupiin saapuu ennätysmäärä joukkueita

Kesän 2019 turnauksessa on mukana enemmän joukkueita kuin koskaan – lähes 1400. Lue lisää

26

Kumppanit

Ollaan yhteydessä

Yhteystiedot

Helsinki Cup toimisto

Urheilukatu 5, 00250 Helsinki
Sähköposti: helsinkicup@helsinkicup.fi
Int.tel: +358 40 640 8750

Tilaa uutiskirje