Helsinki Cup pelataan 49. kertaa ensi vuonna!
Helsinki Cup järjestetään kesällä 2024 jo 49. kerran peräkkäin. Helsinki Cup pelataan 8.-13.7.2024. Maailman suurimpiin kuuluvan juniorijalkapalloturnauksen perinnettä eivät ole rikkoneet edes poikkeusolosuhteet, mikä kertoo Helsinki Cupin syvään juurtuneesta asemasta kesän tähtihetkenä monelle lapselle ja nuorelle.
Vuodesta 1976 lähtien pelatun turnauksen rooli lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä yhteisöllisyyden edistäjänä on säilynyt läpi vuosikymmenten. Helsinki Cup on suvaitsevainen, tasa-arvoinen, kansainvälinen ja kaikkia osallistujiaan kunnioittava tyttöjen ja poikien juniorijalkapalloturnaus.
Kesäksi 2024 odotamme jälleen kaikkialta Suomesta ja maailmalta saapuvaksi yli 27 000 pelaajaa ja 1700 joukkuetta, joille voimme tarjota urheilun riemua ensiluokkaisissa puitteissa. Turnauksen kansainvälisyydestä kertoo se, että Helsinki Cup on viime vuosina usein kerännyt osallistujia noin 20 maasta. Silmiinpistävää on myös tyttöfutiksen nousu – kesällä 2023 saavutimme 300 tyttöjoukkueen rajapyykin ja uskomme määrän jatkavan kasvuaan.
Turnausviikko sisältää pelien lisäksi tapahtumatori Love the Ball Centerin, joka on Helsinki Cupin hyvän meiningin keidas aivan pelien ytimessä. Tarjolla on tekemistä, viihdettä ja huipputunnelmaa läpi turnauksen sekä pelaajille että taustajoukoille.
Teemme tiivistä yhteistyötä Helsingin kaupungin kanssa, minkä ansiosta Helsinki Cupissa pelataan aina laadukkailla ja hyvin hoidetuilla pelikentillä. Turnauksen käytössä on ympäri kaupunkia noin 20 kenttäaluetta, joista kaikki ovat helposti saavutettavissa Helsingin keskustasta julkisilla kulkuvälineillä.
Jalkapallo on aina ollut ja tulee aina olemaan turnauksemme ydin. Turnauksen kasvaessa olemme panostaneet pelien lisäksi myös oheistapahtumiin ja nykyisin voidaankin puhua jo Helsinki Cup -elämyksestä. Turnausviikko sisältää pelien lisäksi muun muassa avajaistapahtuman kulkueineen, kisafestarit sekä tapahtumatori Love the Ball Centerin monipuolisen ohjelman – joukkueiden taustaryhmille suunnattua ohjelmaa unohtamatta.
Heinäkuinen Helsinki Cup näkyy ja kuuluu ympäri kaupunkia. Pelaajien lisäksi Helsinkiin saapuu suuri määrä valmentajia, huoltajia, äitejä ja isiä sekä muita kannustusjoukkoja. Helsinki Cup on yhteisöllinen kaupunkitapahtuma, joka välittää liikunnan ja yhdessä tekemisen iloa ympäri Helsinkiä.
Lisäksi Helsinki Cupin perinteinen kisafestari kokoaa juniorit yhteen viettämään musiikintäyteistä iltaa. Huippuesiintyjillä varustettu tapahtuma järjestetään tuttuun tapaan keskellä turnausviikkoa.
Muita hauskoja käyntikohteita ensi kesän turnausviikolle:
• Suomenlinna
• Korkeasaaren eläintarha
• Linnanmäen huvipuisto
• Luonnontieteellinen museo
Lämpimästi tervetuloa Helsinkiin.
Lisää uutisia
