HJK voitti Helsinki Cup -mestaruuden viidessä sarjassa – Petri Pasasen suojatit saivat hopeaa

Helsinki Cupin 14 loppuottelua on pelattu tänään Töölön Pallokentällä. Näistä HJK:n joukkue oli toisena osapuolena peräti kahdeksassa, ja seura saikin tililleen mestaruuden viidessä eri sarjassa. PPJ ja Espoon Honka nappasivat kaksi ykkössijaa kumpikin.

B17-poikien kilpasarjassa Valtti/FC Wild United oli lähellä voittaa himoitun mestaruuspokaalin huippumentoroinnin turvin, mutta joukkue joutui taipumaan finaalissa Ruila Akatemialle maalein 1–2. Valtti/FC Wild United valikoitui kilpailun perusteella C Moren kummijoukkueeksi ja sai mentorikseen maajoukkueen pitkäaikaisen luottopuolustajan ja C Moren jalkapalloasiantuntijan Petri Pasasen. Pasanen kuvaili suojattejaan turnauksen alussa:

”Kyseessä on kaveriporukasta koottu joukkue, jolle vedin treenit Puotilan kentällä. Olen painottanut pojille, ettei turnausvoitto jää kiinni ainakaan heidän osaamisestaan – vaan siitä, että he ymmärtävät kuinka hyviä ovatkaan. Neuvoni kaikille nuorille pelaajille on, että tuli sitten epäonnistuminen tai onnistuminen, niin aina pitää yrittää uudestaan”, Pasanen sanoo.

Turnaus onnistui kaikin puolin

Onnistuneen turnausrupeaman saattaminen kunnialla loppuun sai hymyn Helsinki Cupin toimitusjohtajan Kirsi Kavanteen huulille.

”Täysin poikkeuksellisen kevään jälkeen on ollut ihanaa huomata, kuinka paljon pelikentille palaaminen on tuonut iloa kymmenilletuhansille turnaukseen osallistujille. Lasten hymyt, jalkapallon pelaamisesta välittyvä liikunnan riemu ja Helsinki Cup -perheen yhteisöllisyys lämmittävät mieltä jopa enemmän kuin koskaan aikaisemmin”, Kavanne kertoo.

”Erityiskiitos kuuluu kaikille osallistujille siitä, että turnaus onnistuttiin viemään läpi turvallisesti, terveysohjeistuksia noudattaen. Jalkapallon hienous on siinä, että peli vie mukanaan ja saa hetkeksi unohtamaan kaiken muun, mutta lajiin intohimoisesti suhtautuessaankin turnausvieraamme ovat esimerkillisesti muistaneet ottaa huomioon kanssapelaajien ja -kannustajien terveyden”, hän jatkaa.  

Helsinki Cup -finaalien tulokset

G18E                  HJK/Sininen 3 – 0 PuiU/MPS YJ

B17                    Ruila Akatemia 2 – 1 Valtti/Wild United

G15E                  United valkoinen 0 – 2 HJK

B15                    HJK/Sininen 0 – 1 FC Honka/Musta 1

B14                    HJK/Sininen 3 – 0 PiTa 06-07

B13-11              NJS/Musta 0 – 1 HJK/08 Akatemia

B10                    KäPa/10 United 0 – 1 HJK

B11                    PK-35 0 – 2 Gnistan/ keltainen1

G10E                  LePa/Musta rp. 1 – 2 (0–0) NuPS/T10-11

G11E                  EBK/Valkoinen 3 – 0 HJK

G12E                  HJK/T08 0 – 1 FC Honka/Akatemia

G13E                  JäPS 2 – 0 FC Honka T07 Akatemia

B12                    PPJ 2 – 1 MPS

B13                    PPJ/Oranssi 2 – 0 PPS/Musta

FAKTA: HELSINKI CUP

  • Juniorijalkapalloilun suurturnaus Helsinki Cup järjestetään 6.–11.7.2020 jo 45:nnen kerran.
  • Se on Euroopan kolmanneksi suurin juniorijalkapalloturnaus, ja tänä vuonna siihen osallistuu noin 16 000 pelaajaa.
  • Joukkueita on ilmoittautunut mukaan 1113, joista 913 on poikajoukkueita ja 200 tyttöjoukkueita.
  • Turnausta pelataan 15 eri kenttäalueella.
  • Turnauksessa on 35 sarjaa.
  • Tänä vuonna turnaukseen osallistuu vain kotimaisia joukkueita.

Partners

Let’s stay in touch!

Contact Info

Helsinki Cup Office

Urheilukatu 5, 00250 Helsinki
E-mail: helsinkicup@helsinkicup.fi
Int.tel: +358 40 640 8750

Subscribe newsletter

Helsinki Cup Tournament App!

Helsinki Cup application gives an access to the tournament benefits. Updated version available soon!