Katseet kentälle: viheriöt iskussa

Nurmella on iso merkitys futispelissä – eikä vähiten siihen, mihin suuntaan pallo pomppi.

Helsingin kaupungin tiimiesimies ja nurmiasiantuntija Jani Kurvinen kertoo viheriöiden saattamisen huippuiskuun vaativan paljon mekaanista työtä, mutta ennen kaikkea hyvän ja innostuneen henkilökunnan

– Kenttien visuaalisuuteen panostettiin viime vuonna erityisen paljon ja sama trendi jatkuu tänä kesänä. Helsinki Cup on iso tapahtuma ja kaupungin kenttähenkilökunta haluaa tarjota parastaan pelaajille.

Turnausviikolla 14 kenttäalueella pelataan huimat 5000 ottelua, mikä laittaa kentät melkoiselle koetukselle. Helsinki Cupin turnauskentät rauhoitetaan muulta toiminnalta viikkoa ennen turnauksen alkua, jotta kenttähenkilökunta pääsee tekemään taikojaan.

– Kentät ilmastetaan ja niille kylvetään siemeniä. Lopuksi lisätään lannoitus ja epätasaisuudet tasoitetaan katehiekalla, jolloin ruohon kasvupiste saa samalla suojan. Tarvittaessa hyödynnetään rautalannoitetta nurmen vihreyden korostamiseksi. Turnauksen alla tihennetään myös nurmen leikkausväliä ja maalataan rajat. Itse turnausviikolla nurmi leikataan jopa pari kertaa päivässä, Kurvinen luettelee.

Kenttien valmistelu on Kurvisen mukaan jo hyvässä vaiheessa.

– Haluamme kenttien olevan viime vuoden tapaan priimakunnossa. Ja tietysti tavoitteena on aina parantaa suoritusta, ihan kuin jalkapallossakin.

Helsinki Cupin kenttäkartat ovat nähtävillä ja ladattavissa turnauksen www-sivustolla.

Muistutus! Vaikka viheriöt kuinka kutsuvilta näyttäisivätkin, pyydämme jättämään nurmet vikkeläliikkeisille pelaajille. Yllättävää kyllä, mutta eniten kuormitusta nurmikentille aiheutuu juuri seisoskelusta. Seurataan siis peliä nurmen ulkopuolella ja tyhjennetään myös juomapullot kentän ulkopuolelle.

Lisää aiheesta

14.06.2019
Kesän 2019 otteluohjelma on julkaistu

Katso oman joukkueen peliohjelma! Lue lisää

97

Kumppanit

Ollaan yhteydessä

Yhteystiedot

Helsinki Cup toimisto

Urheilukatu 5, 00250 Helsinki
Sähköposti: helsinkicup@helsinkicup.fi
Int.tel: +358 40 640 8750

Tilaa uutiskirje