Huippusarja tekee paluun Helsinki Cupiin

Tämän vuoden Helsinki Cupissa järjestetään B15-pojille oma eliittisarja, jossa pelaavat kotimaan kovimpiin lukeutuvat juniorijoukkueet. Sarjaan osallistuvat muun muassa HJK, FC Espoo, FC Honka, FC Lahti, JJK-j ja Käpä. Ikäluokan perinteinen B15-sarja säilyy turnausohjelmassa omana sarjanaan, eikä erillisen eliittisarjan järjestäminen vaikuta siihen.

”Tämä on huippujuttu meille! Olemme saaneet B15-eliittisarjaan tosi hyvän nipun maan ykkösjengejä niin Uudeltamaalta kuin muualtakin Suomesta. Tämänkaltainen kovatasoinen huippusarja on turnauksessa todella poikkeuksellinen, sillä vastaava on järjestetty Helsinki Cupissa viimeksi kesällä 2009”, sanoo turnauspäällikkö Lotta Peitsi.

”Myös pelaajille tämä on tosi iso juttu. Monella kotimaisella kärkijoukkueella ei ole viimeiseen vuoteen ollut ulkomaanturnauksia tai -leirejä, eli kovatasoiset pelit ovat jääneet huomattavasti normaalia vähemmälle. Pelaajan kehittymistä edesauttaa, mitä enemmän hän pääsee pelaamaan parhaita vastustajia vastaan”, Peitsi kertoo.

Sarjassa on kaksi lohkoa, joissa kummassakin pelaa useampi joukkue. Sarja käynnistyy keskiviikkona ja kaikki sijoitukset ratkotaan. Finaali tullaan pelaamaan lauantaina muiden joukossa.


Eliittisarjaa anta lisämotivaatiota harjoitteluun


HJK:n B15-pojissa valmentava Tuomas Rantanen kokee hänkin, että huippujoukkue hyötyy valtavasti päästessään pelaamaan erittäin kovatasoisia pelejä Helsinki Cupissa.

”Viime ja tämä kausi ovat olleet kaikille joukkueille hyvin haastavia. Kovatasoisimpien joukkueiden kohdalla ulkomaantapahtumat ja -turnaukset on peruttu, minkä vuoksi heillä on ollut hyvin vähän mahdollisuuksia pelata ja testata tasoaan. Helsinki Cupin B15-eliittisarja avaa loistavan mahdollisuuden päästä pelaamaan oman tason joukkueita vastaan. Helsinki Cup on monelle tapahtuma, jota muistellaan vielä vuosienkin päästä. Pelaajille on mahtava juttu, että he pääsevät Helsinki Cupissa pelaamaan myös muualta Suomesta tulevia vastaan – ei pelkästään pääkaupunkiseutulaisia”, Rantanen kiittelee.

Rantasen mukaan koronavuosi on vaikuttanut HJK:n toimintaan merkittävästi.  SM-turnaus meni viime syksynä koronan vuoksi ohitse, eikä joukkue ole talvella pelannut ollenkaan. Myös kevään maaottelut on peruttu.

”Normaali harjoitteluntäyteinen arki rullaa korona-aikanakin hyvin, mutta olosuhteiden vuoksi paljon sellaista menee sivu suun, mitä yleensä tämän ikäluokan pelaamiseen kuuluu – tavallisesti käymme ulkomaantapahtumissa pari kolme kertaa vuodessa. Viisi kuukautta ollaan harjoiteltu ahkerasti, ja täytyykin sanoa, että olen äärettömän ylpeä ja jopa hieman yllättynyt siitä, miten hyvin oman joukkueen pojat ovat jaksaneet harjoitella ilman pelejä. Välillä tuntuu, että valmentajat ja muut aikuiset ovat melkein nuoria turhautuneempia – nuorille elämä ei kuitenkaan ole pelkkää futista, vaan yhdessäolo ja treeniarki on heille se tärkein juttu. Helsinki Cupin B15-eliittisarja on meille ja muille siihen osallistuville joukkueille hieno mahdollisuus, koska tieto siitä, että jotain kivaa on kesälle tulossa, pitää yllä motivaatiota ja hyvää fiilistä.”

Partners

Let’s stay in touch!

Contact Info

Helsinki Cup Office

Urheilukatu 5, 00250 Helsinki
E-mail: helsinkicup@helsinkicup.fi
Int.tel: +358 40 640 8750

Subscribe newsletter

Helsinki Cup Tournament App!

Helsinki Cup application gives an access to the tournament benefits. Updated version available soon!