Sportfreunde Ippendorf Bonn: Suuri seikkailu odottaa

Sportfreunde Ippendorf Bonnista saapuu tulevana kesänä Helsinkiin peräti kaksi joukkuetta. B13 8v8 -sarjassa pelaavien saksalaisjunioreiden yhteyshenkilö Anikó Rapp kertoo osallistumisen Helsinki Cupiin olevan suuri kokemus ja elämys pelaajille. Yhteiset matkat ovat joukkueille tärkeitä – ne yhdistävät joukkuetta entisestään.

Mikä innosti teidät mukaan kesän 2019 Helsinki Cupiin?

– Joukkueiden valmentaja Stephan Motekaon ollut mukana Helsinki Cupissa kaksi kertaa: vuosina 2002 ja 2017. Hän piti Helsinki Cupin kansainvälisyydestä ja turnauksen tunnelmasta – joukkueilla oli todella hauskaa. Olin myös itse kaksi vuotta sitten mukana. Joukkueen vanhemmilla on lisäksi hieman Suomi-yhteyksiä, sillä minä olin aikoja sitten lastenhoitajana Helsingissä ja opiskelin Turun yliopistossa suomalais-ugrilaisia kieliä. Myös erään toisenkin pojan isä on opiskellut Suomessa.

Minkälaisia muistoja viime reissu teille antoi?

– Matka oli 11-vuotiaille pojille suuri seikkailu. Oli jännää matkustaa yhdessä lentokoneella pojille tuntemattomaan maahan. Meillä oli kaksi joukkuetta, koska valmentajamme halusivat poikien pelaavan mahdollisimman paljon. Olimme koulumajoituksessa ja tutustuimme niin suomalaisiin kuin kansainvälisiin joukkueisiin. Se oli mahtavaa! Vuonna 2017 Suomi vietti 100-vuotisjuhlaa ja tunnelma Helsingissä oli unohtumaton. Sää oli hyvä ja kaupunki oli täynnä elämää sekä musiikkia.

Kuinka iso ryhmä teitä on tällä kertaa lähdössä Helsinkiin?

– Tälläkin kertaa meillä on kaksi joukkuetta, yhteensä 20 poikaa ja neljä valmentajaa. Heidän lisäksi mukaan lähtee 15 vanhempaa. Me vanhemmat kannustamme joukkueita, valmentajia ja organisoimme turistiohjelmaa koko ryhmälle.

Minkälaisia tavoitteita teillä on turnauskentillä?

– Molemmat joukkueet haluavat pitää hauskaa. Vaikka joukkueilla on hieman eri tasot, tavoitteena on päästä Helsinki Cupissa mahdollisimman pitkälle, kenties jopa finaaleihin.

Mitä odotatte erityisesti Helsinki Cup -matkalta?

– Kentän ulkopuolella toiveissa on käydä uimassa, Korkeasaaressa tai Seurasaaressa. Ehkä monet haluavat käydä jälleen Suomenlinnassa, kuten vuonna 2017. Vanhemmat haluaisivat tutustua tällä kertaa suomalaiseen tangoon.

Helsinki Cup toivottaa Sportfreunde Ippendorf Bonnin joukkueet lämpimästi tervetulleiksi turnaukseen!

Lisää aiheesta

15.04.2024
Helsinki Cupiin uusi turnauspäällikkö
78

Kumppanit

Ollaan yhteydessä

Yhteystiedot

Helsinki Cup toimisto

Urheilukatu 5, 00250 Helsinki
Sähköposti: helsinkicup@helsinkicup.fi
Int.tel: +358 40 640 8750

Tilaa uutiskirje