Kohti kesän 2021 turnausta

Mitä teidän joukkueelle kuuluu?

Viime keväänä maailmantilanne kääntyi päälaelleen ja nyt olemme eläneet kohta vuoden uutta normaalia. Vaikka tämänhetkinen tilanne vaikeuttaa joukkueiden harjoittelua sekä tulevan suunnittelua, kuljemme positiivisin mielin kohti kesää. Ilmoittautuminen kesän 2021 turnaukseen avautui 15. syyskuuta ja iloksemme olemme huomanneet, että turnaus kiinnostaa yhä enemmän joukkueita osallistumaan.


Helsinki Cup 2020 toteutui olosuhteista huolimatta onnistuneesti

Viime kesän turnaukseen osallistui yhteensä 1113 joukkuetta, mitä emme olisi uskoneet keväällä koronarajoitusten astuessa voimaan. Onneksi kesää kohden tilanne helpotti ja mukaan ilmoittautui joukkueita ympäri Suomen. Joukkueiden yleinen fiilis oli hyvä ja poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta mukavasta tekemisestä päästiin nauttimaan ympäri Helsinkiä, esimerkiksi Korkeasaaressa. Vaikka vuoden 2020 turnaus olikin olosuhteiden vuoksi hieman erilainen, moni joukkue oli hyvin tyytyväinen.


Ilmoittautuminen ensi kesän turnaukseen jo hyvässä vauhdissa

Kesän 2021 turnaukseen on tällä hetkellä ilmoittautunut jo yhtä paljon joukkueita kuin viime vuonna samaan aikaan. Tyttöjä oli viime kesän turnauksessa ennätykselliset 200 joukkuetta – nyt (11.12.2020) mukaan on ilmoittautunut jo 127 tyttöjen joukkuetta, eli yli puolet viime vuoden kokonaismäärästä. Kiitos jo nyt kaikille joukkueille, jotka uskotte ensi kesän tapahtumaan – odotamme innolla, että pääsemme pelaamaan Helsingin upeille nurmille.


Iloisin mielin kohti vuotta 2021

Me toivomme ensi kesän olevan elämyksellinen kokemus kaikille turnaukseen osallistuville. Juniorit odottavat innoissaan ja harjoittelevat kesän pelejä varten. Heitä varten turnauksen järjestämme ja pyrimme siihen, että että mahdollisista rajoituksista huolimatta voimme luomme hyvän ja turvallisen tapahtuman kaikille. Kenttiä tulevassa turnauksessa on lähemmäs 90 ja kenttäalueita 15, joten tilaa riittää ja pelit voidaan pelata turvallisin etäisyyksin.

Katso kaikki tähän mennessä ilmoittautuneet joukkueet ja tiedät, kenet kohtaat ensi kesän viheriöillä. Toivottavasti näemme myös teidän joukkueenne vuoden 2021 Helsinki Cup -turnauksessa!

Terveisin,

Helsinki Cup organisaatio

Partners

Let’s stay in touch!

Contact Info

Helsinki Cup Office

Urheilukatu 5, 00250 Helsinki
E-mail: helsinkicup@helsinkicup.fi
Int.tel: +358 40 640 8750

Subscribe newsletter

Helsinki Cup Tournament App!

Helsinki Cup application gives an access to the tournament benefits. Updated version available soon!