Jalkapallon EM-kisat pelataan Helsinki Cup -pallolla

Adidas, Helsinki Cup ja Intersport ovat solmineet laajan yhteistyösopimuksen, jonka osana ensi kesän Helsinki Cup -otteluita pelataan samalla Uniforia-pallolla kuin jalkapallon miesten Euroopan mestaruuskilpailut.

Kesällä pelataan jo 45. Helsinki Cup – huikeaa! Turnausviikko on täynnä futiksen ympärille koottua riemua: pelejä, kavereita sekä oheisohjelmaa ja -tapahtumia. Mukana on myös kaikkea uutta, sillä perinteistä huolimatta jokainen Helsinki Cup on aina omanlaisensa.

Helsinki Cupin finaalit pelataan EM-turnauksessa käytettävällä Adidaksen Uniforia Pro -pallolla, minkä lisäksi erikokoisia Uniforia League- ja Uniforia Training -replikapalloja on käytössä yhteensä 340 kappaletta.

”EM-kisojen virallisen pallon saaminen Helsinki Cupin pelivälineeksi on huikea bonus kaikille juniorijalkapalloilijoillemme, jotka pääsevät kiinni kisafiilikseen nyt entistäkin vahvemmin. Helsinki Cupin osuminen päällekkäin futiksen arvoturnauksen kanssa näkyy aina muutoinkin pelikentillämme, esimerkiksi tähtipelaajien tyylejä mukailevina kampauksina ja nappisvalintoina, ja Uniforia-pallo tuo urheilujuhlaan vielä hienon lisäulottuvuuden”, sanoo Helsinki Cupin toimitusjohtaja Kirsi Kavanne.

”Pallo on saanut nimensä sanoista yhtenäisyys (unity) ja euforia, jotka kuvaavat EM-kisojen ohella osuvasti myös perinteikästä Helsinki Cupia. Kumpikin on kansainvälinen suurturnaus, joissa onnistumisista iloitseminen yhdistää urheiluväen. Helsinki Cupin monimuotoisuudesta kertoo, että siihen osallistuu vuosittain joukkueita noin 20 maasta, eli se on yhtä kansainvälinen kuin 24 maan EM-turnaus”, sanoo Adidaksen brändimanageri Juuso Laaksonen.



Kisapallon suunnittelusta keskityttiin sen näkyvyysominaisuuksiin

Tässä yksi tämän uutisen rahanarvoisista vinkeistä. Mikäli ilmoittautuminen tehdään viimeistään 31.12.2019:

Ensi kesän EM-turnaus juhlistaa kisojen 60-vuotista taivalta ennenäkemättömällä monimuotoisuudella: turnausotteluita pelataan peräti 12 eri maassa. Isäntäkaupunkeina toimivat Lontoo, Glasgow, Dublin, Bilbao, Amsterdam, Kööpenhamina, Pietari, München, Budapest, Rooma, Bukarest ja Baku, ja jokaisen kisastadionin GPS-koordinaatit näkyvät Uniforia-pallon kuvioinnissa.

Vuonna 2018 alkaneen suunnittelun tuloksena on urheilua ja taidetta yhdistävä kisapallo, jonka teemana on siltojen ylittäminen ja rajojen häivyttäminen. Pallon sumeat mustat siveltimenpiirrot kuvastavat rajojen höllentymistä, ja niiden läpi kulkevat värikkäät raidat puolestaan turnauksen monimuotoisuuden ja jalkapallon yhdistävän voiman juhlistamista.

Pallon rakenne ja paneelit ovat yhtä korkealuokkaisia kuin viimeisimpien MM-kisojen pallomalleissa, mutta uutuutena on ainutlaatuinen Hi-White-materiaali, joka helpottaa pallon näkymistä pelaajille kentällä.

Linkki Uniforia-pallon tuotesivulle: https://www.intersport.fi/fi/tuotemerkit/adidas/adidas-uniforia/

Lisätiedot:

Kirsi Kavanne
Helsinki Cupin toimitusjohtaja
kirsi.kavanne@helsinkicup.fi
040 540 1480

Juuso Laaksonen
Adidas, Snr Manager Brand & Omnichannel Activation
juuso.laaksonen@adidas.com
050 995 7037

Mediamateriaalit:

Ville Heinonen
Republic of Communications
ville.heinonen@republic.fi
050 413 7118

6.-11.7.2020 pelataan järjestyksessään jo 45. Helsinki Cup.  Helsinki Cup on yksi Euroopan suurimmista juniorijalkapalloturnauksista, johon osallistuu vuosittain yli 20 000 pelaajaa ympäri Suomen ja maailman: viime vuosina turnaus on kerännyt osallistujia noin 20 maasta. Noin 20 kenttäalueella pelattava turnaus on paitsi jalkapalloilullinen, myös elämyksellinen urheilujuhla. Turnausviikko sisältää pelien lisäksi muun muassa avajaistapahtuman kulkueineen, Helsinki Cup Summer Partyn sekä tapahtumatori Love the Ball Centerin monipuolisen ohjelman. Vuodesta 1976 lähtien pelatun turnauksen rooli lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä yhteisöllisyyden edistäjänä on säilynyt läpi vuosikymmenten. Helsinki Cup on suvaitsevainen, tasa-arvoinen, kansainvälinen ja kaikkia osallistujiaan kunnioittava tyttöjen ja poikien juniorijalkapalloturnaus.

Lisää aiheesta

14.06.2019
Kesän 2019 otteluohjelma on julkaistu

Katso oman joukkueen peliohjelma! Lue lisää

97

Kumppanit

Ollaan yhteydessä

Yhteystiedot

Helsinki Cup toimisto

Urheilukatu 5, 00250 Helsinki
Sähköposti: helsinkicup@helsinkicup.fi
Int.tel: +358 40 640 8750

Tilaa uutiskirje