Helsinki Cupin tähtivieras Peetu Pasanen muisteli vuoden 1989 turnausta – ja jakoi kullanarvoisen ohjeen kaikille jalkapallojunioreille.

Tämän vuoden maailman suurin juniorijalkapalloturnaus Helsinki Cup pyörähti käyntiin tänään maanantaiaamuna. Ensimmäisenä tulessa ovat poikajoukkueet, sillä tyttöjoukkueet aloittavat pelinsä ylihuomenna keskiviikkona.

Käpylässä sijatsevan Love the Ball Center -kisäkylän lavalle astui päivän tähtivieras Petri ”Peetu” Pasanen, joka pääsi juontaja Inka Korhosen haastatteluun. Maajoukkueen pitkäaikainen luottopuolustaja muisteli, että on itse osallistunut Helsinki Cupiin kahdesti – ja viimeksi vuonna 1989.

”En ollenkaan muista, miten tuolloin pelasimme ja teinkö esimerkiksi maaleja. Sen muistan, että 9-vuotiaan pikku-Peetun silmin käynnissä oli valtava tapahtuma. Pienimmille junioreille hienoin juttu on joukkueeseen kuuluminen, ja Helsinki Cupin kaltaista isoa turnausta odotetaan tosi kauan. Jälkikäteen muistellaan vuosikausiakin kuka teki ja mitä, menestyksestä riippumatta”, Pasanen kertoo suurturnauksen merkityksestä junioripelaajille.

Vetovoimainen turnaus

Koronatilanteen johdosta Helsinki Cup järjestetään tänä vuonna kotimaisin joukkuein. Perinteisesti turnaukseen on osallistunut joukkueita noin 20 maasta ja Pasanen odottaa paluun normaaliin päiväjärjestykseen tapahtuvan sulavasti.

”Helsinki Cup tulee kyllä jatkossakin säilyttämään asemansa yhtenä Euroopan suurimmista ja kansainvälisimmistä juniorijalkapalloturnauksista. Se on niin vetovoimainen turnaus ulkomailla monen seuran silmin, että kansainväliset joukkueet odottavat paluun tekemistä heti, kun se on mahdollista”, Pasanen uskoo.

Pasanen uskoo uuteen Huuhkaja-huumaan

Paluuta normaaliin edustavat myös ensi kesän EM-kisat, joita vallitsevan tilanteen takia siirrettään vuodella eteenpäin. Pasasen mukaan kisojen siirto tuli Suomelle ikävään paikkaan.

”Se huuma, mikä Suomessa oli valloillaan marraskuisen Liechtenstein-voiton myötä, on väistämättä laskenut, eli ”momentum” ei ole jatkunut yhtäjaksoisesti. Toki tunnelma ja yleisön mielenkiinto saadaan herätettyä uudestaan, kun ensi kesä lähestyy”, Pasanen arvioi.

Menestyksen avain on usko itseen ja yrittämisen jatkaminen

Pasanen toimii tämän vuoden turnauksessa mentorina poikien B17-kilpasarjassa pelaavalle Valtti/FC Wild United -joukkueelle, joka valikoitui C Moren kummijoukkueeksi kilpailun perusteella.

”Kyseessä on kaveriporukasta koottu joukkue, jolle vedin treenit Puotilan kentällä. Olen painottanut pojille, ettei turnausvoitto jää kiinni ainakaan heidän osaamisestaan – vaan siitä, että he ymmärtävät kuinka hyviä ovatkaan. Neuvoni kaikille nuorille pelaajille on, että tuli sitten epäonnistuminen tai onnistuminen, niin aina pitää yrittää uudestaan”, Pasanen sanoo.

Partners

Let’s stay in touch!

Contact Info

Helsinki Cup Office

Urheilukatu 5, 00250 Helsinki
E-mail: helsinkicup@helsinkicup.fi
Int.tel: +358 40 640 8750

Subscribe newsletter

Helsinki Cup Tournament App!

Helsinki Cup application gives an access to the tournament benefits. Updated version available soon!