Haastattelu: FC KTP JUNIORIT

Hesa Cupissa on jo mukana jo yli 1 000 joukkuetta! Yksi ilmoittautuneista on FC KTP juniorit, joka tulee mukaan 2007-vuonna syntyneiden B14-sarjaan. Osa sarjan pojista on aiemmin osallistunut Helsinki Cupiin, mutta osa on ensimmäistä kertaa mukana tunnelmoimassa isoa kaupunkitapahtumaa ja turnausta.

Tietoniksi: FC KTP juniorit on seurana niin nuori, että seuran nimissä ei olla montaa turnausta vielä ehditty kiertämään. Seura perustettiin vuoden 2019 syksyllä kun kaksi kotkalaista jalkapalloseuraa, FC KTP ry ja Kotkan nappulat ry yhdistivät junioritoimintansa. 

1. Onko joukkueenne ollut aiemmin Helsinki Cupissa?

Osa joukkueemme pojista on aiemmin osallistunut ”Hesakappiin” omien kaupunginosajoukkueidensa mukana ollessaan Kotkan nappuloissa. Osa pojista taas pääsee tulevan kesän turnauksessa ensimmäistä kertaa fiilistelemään hienoa kaupunkitapahtumaa ja sen tunnelmaa.

2. Mikä innosti teidän joukkueenne mukaan turnaukseen?

Helsinki Cup on pitkään ollut osa seurojemme joukkueiden kesää ja monella kotkalaisella jalkapalloperheellä onkin aiempaa kokemusta turnauksesta vanhempien junnujen ajoilta. Muutama meidänkin joukkueessamme pelaava poika on aiemmin ollut kaupunkilomailemassa Helsingissä ja katsomossa seuraamassa sekä kannustamassa isoveljien joukkueita. Nyt on meidän joukkueen vuoro päästä pelaamaan, tutustumaan Helsingin alueen futiskenttiin sekä viettämään vapaa-aikaa hienossa pääkaupungissamme – tätä kaikkea odotamme jo innolla.

3. Mitä odotatte kesän turnaukselta?

Turnaukselta odotamme ennen kaikkea hauskaa yhdessäoloa ja hyvähenkisiä pelejä. Helsinki Cupissa on lähes aina ollut mukavana lisämausteena se, että pääsee kohtaamaan ulkomaisia joukkueita. Eri maiden jalkapallokulttuureissa on silmin nähden isoja eroja ja se näkyy kaikessa toiminnassa aina katsomon kannustajista sinne yksittäisiin pelaajiin saakka. Jalkapallollisena odotuksena näemme turnauksen erinomaisena mahdollisuutena luoda joukkueelle kehittymisen polku, jota lähdemme kulkemaan. Pitkässä turnauksessa on helppo seurata asioiden kehittymistä sekä luoda tavoitteet seuraavaan peliin, joka pelataan viimeistään seuraavana päivänä. Näin asiat pysyvät paremmin pelaajienkin muistissa ja ainakin on mahdollisuus kehittyä. Tavoitteiden toteutuminen on sitten joukkueesta itsestään kiinni ja sehän tästä jalkapallosta niin mielenkiintoisen tekeekin.


4. Millaiset terveiset haluatte lähettää muille Helsinki Cup -joukkueille?

FC KTP juniorit ei pelaa voitosta keinolla millä hyvänsä. Me kohtaamme jokaisen vastustajan suurella kunnoituksella ja pelaamme reilua nykyaikaista jalkapalloa. On hienoa päästä kohtaamaan jo ennestään tuttuja sekä uusia joukkueita. Kentillä tavataan!

Partners

Let’s stay in touch!

Contact Info

Helsinki Cup Office

Urheilukatu 5, 00250 Helsinki
E-mail: helsinkicup@helsinkicup.fi
Int.tel: +358 40 640 8750

Subscribe newsletter

Helsinki Cup Tournament App!

Helsinki Cup application gives an access to the tournament benefits. Updated version available soon!