Myönteinen kannustus lisää iloa pelaamiseen

Mietipä tilannetta, jossa olet juuri tehnyt elämäsi parhaan potkun kohti maalia…ja se menee ohi. Mitä haluaisit silloin kuulla kentän laidalta?

Jokaisella on oikeus harrastaa rauhassa ja turvassa. Yhteisenä tavoitteenamme on lisätä lasten iloa pelaamiseen ja harjoitteluun. Siksi olemme luoneet vanhemmille ja tukijoukoille myönteisen kannustamisen ajokortin, joka heidän tulee suorittaa ennen Helsinki Cup turnausta. Haluamme, että pelikenttien laidalta lentelee loukkausten ja kritisointien sijaan kannustusta ja tukea ihan jokaiselle pelaajalle – on joukkue, kotimaa, taidot, koko, ihonväri tai pelitulos mikä tahansa.

Hyvä fiilis peleissä syntyy siitä, että kaikki saavat taputuksia hyvästä yrityksestä, jokaisen taidonnäytteille hurrataan ja rohkaistaan kaikkia lapsia ja nuoria kentällä. Meidän aikuisten tehtävänä on kannustaa lapsia yrittämään parhaansa. Myönteinen kannustus tukee lasten onnistumisen kokemuksia, mikä kasvattaa heidän itsetuntoaan. Samalla positiivinen puhe ilahduttaa kaikkia ja levittää juuri sitä Helsinki Cupin turnausfiilistä, jota me kesäloman parhaalta turnaukselta odotamme.

On normaalia, että turnauspelit isoilla kentillä ja niiden laidalla synnyttävät ikuisten muistojen lisäksi myös isoja tunteita riemusta pettymyksiin. Helsinki Cupissa lapset ja nuoret saavat kokea liikunnan kautta monenlaista turnausfiilistä. Tärkeintä on silti saada pelata ja nauttia yhteisistä hetkistä kesän parhaan jalkapallon parissa.

Haluamme jättää vahvan muistijäljen pelaajillemme siitä, että jalkapallon parissa saa onnistua ja epäonnistua turvallisesti. Jokainen lapsi ja nuori on tärkeä ja arvokas. Helsinki Cup seisoo suvaitsevaisuuden, tasa-arvon ja kaikkia kunnioittavan käytöksen takana. Reilu peli on yksi kivijalkamme, jonka sekä pelaajamme tunnistavat että tuomarimme allekirjoittavat. Siksi korostamme myös vanhempien vastuuta myönteisen kannustamisen esikuvina.

Mitä jos seuraavan kerran, kun näet lapsen tai nuoren epäonnistuvan maalinteossa, huutaisit ilmoille myönteisen ja kannustavan huudon, josta hän saisi lisää intoa pelaamiseen? Katso kuinka paljon hyvää ilmapiiriä se levittäisi turnaukseemme!

ps. Muista, että Helsinki Cup ja Intersport tarjoavat jokaiselle joukkueelle viiden ottelun jälkeiset ILMAISET PULLAKAHVIT myönteisimmälle kannustajalle kentän laidalla.

MYÖNTEISEN KANNUSTAJAN AJOKORTIN VOIT SUORITTAA TÄÄLTÄ:

KANNATTAJAN AJOKORTTI

Lisätiedot:

Lotta Peitsi

Turnauspäällikkö

+358 40 576 8336

lotta.peitsi@helsinkicup.fi

www.helsinkicup.fi

Partners

Let’s stay in touch!

Contact Info

Helsinki Cup Office

Urheilukatu 5, 00250 Helsinki
E-mail: helsinkicup@helsinkicup.fi
Int.tel: +358 40 640 8750

Subscribe newsletter

Helsinki Cup Tournament App!

Helsinki Cup application gives an access to the tournament benefits. Updated version available soon!