Helsinki Cup houkutteli ennätysmäärän tyttöjoukkueita koronasta huolimatta

– 16 000 pelaajan terveys pyritään takaamaan näillä tarkoilla ohjeistuksilla

6.-11.7.2020 pelattavan Helsinki Cupin otteluohjelma on julkaistu turnauksen sovelluksessa ja verkkosivuillamme. Perinteiseen juniorijalkapalloturnaukseen osallistuu tänä vuonna 1 113 joukkuetta ja yhteensä noin 16 000 pelaajaa. Poikajoukkueita on mukana 913 ja tyttöjoukkueita ennätysmäärä 200 – aiempi ennätys viime vuodelta ylittyi kahdeksalla. Turnauksessa on 35 sarjaa ja pelejä pelataan 15 kenttäalueella.

”Yli 1 100 osallistuvaa joukkuetta on aivan huikea lukema tällaisena poikkeuskesänä, ja tyttöjen ennätysmäärä on mahtava kirsikka kakun päälle! Jouduimme pitkään jännittämään, voidaanko turnausta ylipäänsä järjestää tänä vuonna. Meidän kaikkien onneksemme tilanne näyttää nyt rauhoittuneen siinä määrin, että 15 kenttäalueelle levittäytyvä ja ulkotiloissa pelattava turnaus voidaan järjestää turvallisesti, tarkkoja terveysohjeistuksia noudattaen”, kertoo Helsinki Cupin toimitusjohtaja Kirsi Kavanne.

Avajaiset ja kisadisco jäävät väliin

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi tämän vuoden turnaukseen osallistuu vain kotimaisia joukkueita. Myös muualta kuin Uudeltamaalta tulevien suomalaisjoukkueiden määrää on olennaisesti vähennetty aiemmista vuosista. Poikkeuksellisten olosuhteiden johdosta turnauksessa noudatetaan erityistä varovaisuutta kaikkien osallistujien terveyden takaamiseksi.

”Näkyvin muutos on se, ettei turnauksen avajaisia tai perinteistä turnausdiscoa tänä vuonna järjestetä. Kenttäalueilla toteutettavat erikoisjärjestelyt nojaavat vahvasti terveysviranomaisten antamiin, käsihygieniaa ja turvavälejä koskeviin suosituksiin. Järjestelyjen toteutumisesta vastaavat kunkin turnausalueen kenttävastaavat, jotka muun turnaushenkilökunnan tavoin on koulutettu terveysviranomaisten määräysten mukaisesti”, Kavanne sanoo.

Turhia kontakteja vältetään

Turnauksen turvallisuusprotokollassa keskeisintä on, etteivät koronaviruksen riskiryhmään kuuluvat tai pieniäkään sairauden oireita epäilevät pelaajat tai katsojat osallistu ottelutapahtumiin. Pelaajia ohjeistetaan huomioimaan hygienia ennen peliä, sen aikana sekä pelin jälkeen: esimerkiksi kättelyt jätetään väliin, maaleja juhlitaan ilman lähikontakteja sekä sylkemistä ja nenän niistämistä kentällä pyydetään välttämään.

Otteluiden välissä joukkueiden kentälle tulo- ja lähtöaikaa on lisätty sekä katsojien määrää on rajoitettu siten, että katsojat ovat erillisessä katsomossa tai kenttäalueen reunoilla kahden metrin turvavälein. Katsojille on kuitenkin tarjolla mahdollisuus katsoa ottelut striimattuna omalta päätteeltä.

”Lisäksi turnauksen uusittu applikaatio löytyy Googlen ja Applen sovelluskaupoista. Sovelluksesta näkee turnauksen koronaohjeet ja uusimmat uutiset, ja sillä voi ladata rahaa pelaajan turnausrannekkeeseen”, Kavanne kertoo.

FAKTA: MITEN TOIMITAAN EPÄILLYSSÄ TAI TODETUSSA KORONATAPAUKSESSA

  1. Mikäli joukkueessa todetaan koronatapaus, noudatetaan ensisijaisesti viranomaisten ohjeistuksia. Tämänhetkinen suositus on kartoittaa henkilöt, jotka ovat altistuneet koronatartunnalle 15 minuuttia sisätiloissa. Tautiketjujen jäljittämisestä vastaavat loppukädessä terveysviranomaiset.
  2. Mahdollisen jäljittämisen helpottamiseksi kaikkien joukkueiden jäsenet kirjataan ylös ja muistiinpanoja säilytetään tapahtumakohtaisesti vähintään turnauksen loppuun asti.
  3. Joukkueeseen suunnatusta terveysviranomaisen toimenpiteestä ilmoitetaan kilpailunjärjestäjälle, joka päättää tilanteen edellyttämistä toimenpiteistä.

Kansainvälinen juniorijalkapalloturnaus Helsinki Cup järjestetään tämän vuoden heinäkuussa jo 45:nnen kerran. Tapahtuma on perinteisesti Euroopan kolmanneksi suurin juniorijalkapalloturnaus.

Partners

Let’s stay in touch!

Contact Info

Helsinki Cup Office

Urheilukatu 5, 00250 Helsinki
E-mail: helsinkicup@helsinkicup.fi
Int.tel: +358 40 640 8750

Subscribe newsletter

Helsinki Cup Tournament App!

Helsinki Cup application gives an access to the tournament benefits. Updated version available soon!