Tiesitkö? HJK:n Janne Saksela teki aivan toisenlaisen uran jo ennen teinivuosiaan

Helsinki Cupin Love the Ball -studion tähtivieraana nähtiin torstaina HJK:n laitapuolustaja Janne Saksela, joka ennen jalkapallouraansa nähtiin valkokankaalla. Lapsuudessaan monipuolisesti urheillut Saksela korostaa opiskelujen tärkeyttä.

Janne Saksela on nykyään A-maaotteluitakin pelannut laitapuolustaja, joka parhaillaan valmistautuu kohtaamaan AC Oulun lauantaisessa Veikkausliiga-pelissä ja ruotsalaisen Malmö FF:n keskiviikkona pelattavassa Mestarien liigan karsintaottelussa. Ennen jalkapallouraansa hänet kuitenkin tunnettiin aivan muista ympyröistä, nimittäin elokuvien parista.

”Ajauduin siihen vähän puolivahingossa. Sain roolituspalvelun kautta tarjouksia ja päädyin näyttelemään yhdessä elokuvassa sekä parissa tv-elokuvassa ja sarjassa. Näyttelemistä kesti sinne noin 15-vuotiaaksi asti. Tykkäsin kovasti siitä, että pystyin heittäytymään ihan toiseen rooliin, ja kokemuksista oli varmasti myös hyötyä siinä, miten ryhmässä toimitaan”, muistelee muun muassa Suden arvoitus -elokuvaa sekä Ketonen & Myllyrinne -sarjaa tähdittänyt Saksela.

Helsinki Cupissa viehättivät nurmialusta ja kansainväliset pelit

Näyttelemisen ohella Saksela myös urheili aktiivisesti lapsuudessaan. Jalkapallo oli hänelle aina selkeä ykköslaji, mutta 12–13-vuotiaaksi asti hän myös jääkiekkoili ja yleisurheili. Bravuurina olivat pikamatkat ja -aidat sekä korkeushyppy. Monipuolisista lajitaidoista oli hyötyä jalkapallon puolella, jossa tutuksi tulivat myös Helsinki Cup -turnaukset.

”Helsinki Cupissa oli aina kiva päästä nurmelle pelaamaan, kun muutoin treenasimme hiekalla. Siinä oli aina tietynlaista festivaali- ja karnevaalitunnelmaa, kun pääsi turnauksen ajaksi yökylään jengiläisen luokse. Eksoottista oli myös päästä pelaamaan ulkomailta tulleita joukkueita vastaan – yhdessäkin finaalissa oli vastassa kreikkalainen jengi”, Saksela kertoo.

Opinnot antavat muutakin ajateltavaa

Jo vaikuttavasta jalkapallourastaan huolimatta Saksela ei laske kaikkea yhden kortin varaan. Käynnissä ovat kauppatieteiden opinnot Aalto-yliopistossa.

”Kun ura jossain vaiheessa loppuu, on tärkeää olla jokin koulutus taustalla. Lisäksi opiskelu auttaa siinä, että on jalkapallon lisäksi jotain muutakin ajateltavaa. On kiva, ettei ihan kaikki vello pelkästään futiksen ympärillä, varsinkaan silloin, kun kuntouttaa vammaa, kuten minä tein talvella nilkkani kanssa”, hän sanoo.

Nyt nilkka on kunnossa ja valmis tekemään tuhojaan AC Oulua ja Malmötä vastaan.

”Ensi viikolla lähdetään Ruotsiin. Tulee kova peli, sillä heillä on hyvä joukkue”, Saksela povaa.

 

Partners

Let’s stay in touch!

Contact Info

Helsinki Cup Office

Urheilukatu 5, 00250 Helsinki
E-mail: helsinkicup@helsinkicup.fi
Int.tel: +358 40 640 8750

Subscribe newsletter

Helsinki Cup Tournament App!

Helsinki Cup application gives an access to the tournament benefits. Updated version available soon!